Takaisin
Markkinatietoa Uutiset

Häiriöitä Euroopan lentokentillä

Lentoliikenteen lisääntyminen Euroopassa on johtanut ruuhkiin lentokentillä – erityisesti Frankfurtissa, Amsterdamissa ja Pariisissa. Lisäksi Pariisin CDG-lentokentällä järjestetään tulevana viikonloppuna lakko. DACHSER Air & Sea Logistics seuraa tilanteen kehittymistä.

Kuten lehdistössä on aiemmin raportoitu, suurilla eurooppalaisilla lentoasemilla on tällä hetkellä joitakin toiminnallisia haasteita. Lentojen lisääntyminen Euroopassa lomakauden aikana on johtanut ruuhkiin lentokentillä. Ruuhkat taas johtuvat maahuolintahenkilöstön puutteesta erityisesti Frankfurtissa, Amsterdamissa ja Pariisissa.

Frankfurtissa lentoyhtiökumppanimme ovat kohdanneet viivästyksiä ja lentojen peruutuksia. Vaikutukset DACHSERin toimintaan ovat toistaiseksi rajalliset, ja viivästyksiä esiintyy todennäköisemmin tuontipuolella. Tilanteen lieventämiseksi joidenkin lentoyhtiöiden rahtilentoja ohjataan vaihtoehtoisille lentoasemille Euroopassa. DACHSER Air & Sea Logistics reagoi tilanteeseen päivittäin siirtämällä joitain konsolidoituja lähetyksiään muille Euroopan lentokentille.

Pariisin CDG:n lentokentällä varaudutaan tulevana viikonloppuna alkavaan lakkoon, jonka vaikutus rahtiliiketoimintaan on kuitenkin rajallinen. Myös Amsterdamin lentoasemalla esiintyy toimintahäiriöitä, mutta nämä vaikuttavat pääasiassa Euroopan sisäisiin matkustajalentoihin.

Kaiken kaikkiaan Euroopan lentorahtiliikenteessä on odotettavissa viivästyksiä lähiviikkoina, mutta pyrimme löytämään asiakkaillemme tarvittaessa vaihtoehtoisia ratkaisuja.

Seuraamme tilannetta tarkasti ja pidämme asiakkaamme ajan tasalla tilanteen kehittymisestä. DACHSERin paikalliset edustajat antavat mielellään lisätietoa toimituksista ja mahdollisista kuljetusvaihtoehdoista.

DACHSER maailmanlaajuisesti
Ota meihin yhteyttä
Kontakti Jonne Kuusisto Communications Consultant Nordic