216 Hakusanat
Lajittelu : Päiväys | Tärkeys

Tulokset

04/05/2024
Satamien lakko Suomessa päättyy 8.4.2024 

Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK:n ja sen liittojen poliittiset lakot päättyvät tältä erää maanantaina 8.4.2024.

  • Lento- ja merirahti

Suomen satamien toiminta jatkuu taas neljän viikon lakon jälkeen. Kaikkiin toimintoihin on kuitenkin odotettavissa ruuhkaa lakon takia pysäytetyn vienti- ja tuontivolyymin alkaessa purkautumaan.

Tuonnin saapuvat täydet yksiköt luovutetaan tulojärjestyksessä. Kappaletavaratuontiyksiköt siirretään satamasta purkuun saapumisjärjestyksessä. Meriviennin osalta satamassa jo olevat yksiköt laivataan ensin. Tämän jälkeen yksiköt laivataan annetun aikataulun mukaisessa järjestyksessä.

Syntyneen pullonkaulan purkaminen tulee aiheuttamaan ainakin väliaikaista kapasiteettipulaa ja edelleen tästä aiheutuvia viiveitä. Satamissa seisoneista konteista on odotettavissa lisäkustannuksia. DACHSER pyrkii osaltaan purkamaan lakon aiheuttamaa ruuhkaa mahdollisimman tehokkaasti.

DACHSER-yhteyshenkilönne pitää teidät ajan tasalla lähetyksenne osalta.

  • Maantiekuljetukset

Lakon päättyessä ahtaajat palaavat töihin ja laivaliikenne alkaa vähitellen normalisoitumaan. Laivat tulevat kuitenkin alkuun olemaan hyvin täynnä ja huolinta- ja kuljetusliikkeillä on käytössään normaali laivakapasiteetti, joten erityisesti täysien FTL-kuormien kohdalla suosittelemme tekemään kuljetustilaukset hyvissä ajoin. DACHSER tekee parhaansa normaaleihin kuljetusprosesseihin ja -aikatauluihin palaamisessa.

Lisätietoja antavat DACHSERin yhteyshenkilönne. 

Lue
03/28/2024
Poliittiset lakot jatkuvat Suomessa 8.4.2024 asti 

SAK ja Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliitto AKT ovat ilmoittaneet poliittisten lakkojen jatkuvan 8.4.2024 klo 06:00 asti. Lakkoon osallistuvat mm. AKT:n ahtaajat ja osa muita satamien sekä muiden liittojen työntekijäryhmiä.

Millä tavalla kyseinen poliittinen lakko vaikuttaa toimintaamme?

  • Meri- ja lentorahti:

Yhä vaikeutuneesta tilanteesta huolimatta kartoitamme vaihtoehtoisia reitityksiä merivienti- ja tuontilähetyksillenne täysien konttirahtien sekä kappaletavaralähetysten osalta.

Lakon aikana me pystymme erikoisjärjestelyin hyödyntämään kuljetuksissamme Baltian ja Euroopan satamia. Huomioittehan, että vaihtoehtoiset reititykset eivät välttämättä ole kuitenkaan mahdollisia kaikille lähetyksille ja poikkeusjärjestelyt aiheuttavat kustannusten nousua sekä muutoksia totuttuihin aikatauluihin. 

Kappaletavaralähetyksissä noudatamme maksimilähetyskokoa 15 m3 ja 10 tonnia, mutta kohdekohtaisia variaatioita saattaa esiintyä. Isommat kappaletavaraerät jaetaan kahteen tai useampaan lähetyserään.

Mikäli olette kiinnostuneita vaihtoehtoisista reitityksistä lakon aikana tai tarvitsette tarkempaa tietoa reitityksien rahtikustannuksista, lakkolisistä ja toimitusajoista, olettehan yhteydessä DACHSER-yhteyshenkilöönne.

Lentoyhtiöt ovat peruneet lisääntyvissä määrin lentojaan. Tästä huolimatta lentorahti toimii edelleen vaihtoehtona kiireisimmille toimituksille. Lentorahtiosastomme kartoittaa mielellään parhaimman ja kustannustehokkaimman rahdin juuri teidän lähetyksellenne.

  • Maantiekuljetukset:

Baltian maiden ja Skandinavian reitit toimivat kappaletavaran osalta normaalisti. Myös Manner-Euroopan suuntaan pystymme lakosta huolimatta hoitamaan kappaletavarakuljetukset erikoisjärjestelyillä vetoauto + perävaunu(traileri) -yhdistelmin sekä vaihtoehtoisilla reitityksillä. Erikoisjärjestelyistä ja poikkeavista reitityksistä aiheutuu lisäkustannuksia, jotka joudumme veloittamaan asiakkailta. Osa- ja täyskuormien kuljetusmahdollisuus ja hinta katsotaan lähetyskohtaisesti. Viiveitä kuljetusajoissa voi lakon takia esiintyä. Saat tarkempia tietoja tarvittaessa omalta DACHSER-yhteyshenkilöltäsi.

Keravan logistiikkakeskuksen terminaalimme operoi normaalisti eikä myöskään jakelujen ja noutojen osalta ole vielä tiedossa viiveitä.

Seuraamme tilanteen kehittymistä tarkasti ja tiedotamme tästä asiakkaillemme sekä kotisivuillamme että sosiaalisessa mediassa. Jos sinulla on lisäkysymyksiä lakon mahdollisista vaikutuksista toimituksiisi, kehotamme sinua olemaan suoraan yhteydessä paikalliseen yhteyshenkilöösi.

Lue
03/22/2024
Oletko lukenut viimeisimmän uutiskirjeemme?

Toivotamme sinut lämpimästi tervetulleeksi vuoden ensimmäisen uutiskirjeen pariin. Olemme jälleen koonneet yhteen tuoreimpia uutisia ja ajankohtaisia tapahtumia, jotka koskettavat logistiikka-alaa globaalisti sekä meidän toimintaamme Suomessa.

Lue
03/21/2024
 AKT:n lakko jatkuu 1.4.2024 asti – lakosta huolimatta lähetykset liikkuvat

Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliitto AKT on ilmoittanut poliittisten lakkojen jatkuvan 25.3.–1.4.2024 klo 06:00 asti. Lakkoon osallistuvat AKT:n ahtaajat ja osa muita satamien työntekijäryhmiä.

Millä tavalla kyseinen poliittinen lakko vaikuttaa toimintaamme?

  • Meri- ja lentorahti:

Tarvittaessa kartoitamme vaihtoehtoisia reitityksiä merivienti- ja merituontilähetyksillenne täysien konttirahtien sekä kappaletavaralähetysten osalta. Huomioittehan, että vaihtoehtoiset reititykset eivät välttämättä ole kuitenkaan mahdollisia kaikille lähetyksille. Kustannusarvion saatte olemalla yhteydessä DACHSERin yhteyshenkilöönne.

Lakon aikana me pystymme erikoisjärjestelyin hyödyntämään kuljetuksissamme Baltian ja Euroopan satamia. Kappaletavaralähetyksissä noudatamme maksimilähetyskokoa 15 m3 ja 10 tonnia, mutta kohdekohtaisia variaatioita saattaa esiintyä. Isommat kappaletavaraerät jaetaan kahteen tai useampaan lähetyserään.

Mikäli olette kiinnostuneita vaihtoehtoisista reitityksistä lakon aikana tai tarvitsette tarkempaa tietoa reitityksien rahtikustannuksista ja lakkolisistä, olettehan yhteydessä DACHSER-yhteyshenkilöönne. Kerromme mielellämme lisää ja etsimme teille lakkotilanteen salliman parhaan mahdollisen ratkaisun.

Lentorahti toimii hyvänä vaihtoehtona kiireisimmille toimituksille. Lentorahtiosastomme kartoittaa mielellään parhaimman ja kustannustehokkaimman rahdin juuri teidän lähetyksellenne.

  • Maantiekuljetukset:

Baltian maiden ja Skandinavian reitit tulevat toimimaan normaalisti. Manner-Euroopan suuntaan pystymme lakosta huolimatta hoitamaan kappaletavarakuljetukset erikoisjärjestelyillä vetoauto + perävaunu(traileri) -yhdistelmin sekä vaihtoehtoisilla reitityksillä. Erikoisjärjestelyistä ja poikkeavista reitityksistä aiheutuu lisäkustannuksia, jotka joudumme veloittamaan asiakkailta. Viiveitä kuljetusajoissa voi lakon takia esiintyä.

Saat tarkempia tietoja tarvittaessa omalta yhteyshenkilöltäsi. Jos asiakkaillamme on tarve käyttää edellä mainittuja Baltian maiden tai Skandinavian reittejä Keski-Euroopan suuntaan isommille osakuorma- tai täyskuormalähetyserille, kehotamme sopimaan erikoiskuljetuksista lisämaksua vastaan suoraan myyntimme kanssa.

Keravan logistiikkakeskuksen terminaalimme tulee operoimaan normaalisti eikä myöskään jakelujen ja noutojen osalta ole vielä tiedossa viiveitä.

Seuraamme tilanteen kehittymistä tarkasti ja tiedotamme tästä asiakkaillemme sekä kotisivuillamme että sosiaalisessa mediassa. Jos sinulla on lisäkysymyksiä lakon mahdollisista vaikutuksista toimituksiisi, kehotamme sinua olemaan suoraan yhteydessä paikalliseen yhteyshenkilöösi.

Lue
03/14/2024
Digitaalinen DACHSER platform ensimmäisten asiakkaiden käytössä

Ensimmäiset asiakkaamme ovat käyttäneet digitaalista DACHSER platform -järjestelmää elokuun lopusta lähtien päivittäisessä liiketoiminnassaan. Useiden intensiivisten testivaiheiden jälkeen järjestelmän kautta kulkee nyt todellisia asiakastietoja.

Lue
03/08/2024
AKT:n lakko: rahtiliikenne satamissa seisahtuu taas kahdeksi viikoksi

Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliitto AKT on ilmoittanut ahtaajia ja muita satamien työryhmiä koskevasta uudesta poliittisesta lakosta. AKT:n ahtaajat osallistuvat työtaisteluun alkaen 11.3. klo 06:00 ja päättyen 25.3. klo 06:00. Lakko tulee toteutuessaan käytännössä pysäyttämään kokonaan Suomen satamien tavaraliikenteen.

Millä tavalla maaliskuun poliittinen lakko vaikuttaa toimintaamme?

  • Meri- ja lentorahti:

Konttiliikenne satamissa pysähtyy 11.3. klo 06:00–25.03. klo 06:00 välisenä aikana, mikäli AKT:n poliittinen lakko toteutuu ilmoitetun mukaisesti.

DACHSERin vientiasiakkaille on tarvittaessa kuitenkin vaihtoehtoisia reitityksiä myös lakon aikana niin täysien konttirahtien kuin kappaletavaralähetysten osalta. Lakon aikana me pystymme erikoisjärjestelyin hyödyntämään kuljetuksissamme Baltian ja Euroopan satamia.

Kappaletavaralähetyksissä noudatamme maksimilähetyskokoa 15 m3 ja 10 tonnia, mutta kohdekohtaisia variaatioita saattaa esiintyä. Isommat kappaletavaraerät jaetaan kahteen tai useampaan lähetyserään.

Mikäli olette kiinnostuneita vaihtoehtoisista reitityksistä lakon aikana tai tarvitsette tarkempaa tietoa reitityksien rahtikustannuksista ja lakkolisistä, olettehan yhteydessä DACHSER-yhteyshenkilöönne. Kerromme mielellämme lisää ja etsimme teille lakkotilanteen salliman parhaan mahdollisen ratkaisun.

Vientitiimimme on erikseen lähetyskohtaisesti teihin yhteydessä jo varatuista lähetyksistä.

Tämän hetken tiedon mukaan lentorahtiliikenne toimii lähes normaalisti tarjoten hyvän vaihtoehtoisen kuljetusmuodon kiireellisimpiin toimituksiin.

  • Maantiekuljetukset:

Tämänhetkisen tiedon mukaan Baltian maiden ja Skandinavian reitit tulevat toimimaan normaalisti. Manner-Euroopan suuntaan pyrimme lakosta huolimatta hoitamaan kappaletavarakuljetukset erikoisjärjestelyillä vetoauto + perävaunu(traileri) -yhdistelmin sekä vaihtoehtoisilla reitityksillä. Erikoisjärjestelyistä ja poikkeavista reitityksistä aiheutuu lisäkustannuksia, jotka joudumme veloittamaan asiakkailta. Viiveitä kuljetusajoissa voi lakon takia esiintyä.

Saat tarkempia tietoja tarvittaessa omalta yhteyshenkilöltäsi. Jos asiakkaillamme on tarve käyttää edellä mainittuja Baltian maiden tai Skandinavian reittejä Keski-Euroopan suuntaan isommille osakuorma- tai täyskuormalähetyserille, kehotamme sopimaan erikoiskuljetuksista lisämaksua vastaan suoraan myyntimme kanssa. Keravan logistiikkakeskuksen terminaalimme tulee operoimaan normaalisti eikä myöskään jakelujen ja noutojen osalta ole vielä tiedossa viiveitä.

Seuraamme kyseisen työtaistelutilanteen kehittymistä tarkasti ja tiedotamme tästä asiakkaillemme sekä kotisivuillamme että sosiaalisessa mediassa. Jos sinulla on lisäkysymyksiä lakon mahdollisista vaikutuksista toimituksiisi, kehotamme sinua olemaan suoraan yhteydessä paikalliseen yhteyshenkilöösi.

Lue
2
03/01/2024
Kuorma-autojen tulevaisuus alkaa tästä

Päästöttömät hyötyajoneuvot ajavat viimeinkin ulos tulevaisuuden laboratoriosta. Uudentyyppisten kuorma-autojen tiellä on kuitenkin vielä esteitä ylitettävänä, ennen kuin niistä voi tulla käytännöllistä arjen teknologiaa.

Lue
02/12/2024
Poliittiset lakot jatkuvat: satamien toiminta käytännössä pysähtyy 

Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliitto AKT on ilmoittanut ahtaajia koskevista työtaistelutoimista. AKT:n ahtaajat osallistuvat poliittiseen lakkoon 14.–16.2. Tämä tarkoittaa, että Suomen satamat sulkeutuvat käytännössä kokonaan.

Miten varautua lakkojen vaikutuksiin?

Merirahti:

Kyseiset lakot pysäyttävät kaikkien Suomen satamien laivojen lastaukset ja purut sekä terminaalitoiminnot. Kontteja ei saa satamista lakon aikana ulos, eikä sinne sisään. Satamat ja varustamot veloittavat normaalit maksunsa myös lakon aikana. Tämänhetkisen tiedon mukaan, me palvelemme kuitenkin normaalisti.

Maantiekuljetukset:

Lakkojen vaikutukset ovat ilmeisen pieniä maantiekuljetusten osalta. Tämänhetkisen tiedon mukaan Baltian maiden ja Skandinavian reitit tulevat toimimaan normaalisti. Manner-Euroopan kappaletavaralähetysten oletettu viive tulee olemaan tähän tietoon yksi päivä johtuen ahtaajien kolmepäiväisestä työseisauksesta ja LTL/FTL-lähetysten osalta arviolta 1–3 päivää. Saat tarkempia tietoja tarvittaessa omalta yhteyshenkilöltäsi. Jos asiakkaillamme on tarve käyttää edellä mainittuja Baltian maiden tai Skandinavian reittejä Keski-Euroopan suuntaan, kehotamme sopimaan erikoiskuljetuksista lisämaksua vastaan suoraan myyntimme kanssa. Keravan logistiikkakeskuksen terminaalimme tulee operoimaan normaalisti eikä myöskään jakelujen ja noutojen osalta ole vielä tiedossa viiveitä.

Seuraamme työtaistelutilanteen kehittymistä tarkasti ja tiedotamme tästä asiakkaillemme sekä kotisivuillamme että sosiaalisessa mediassa. Jos sinulla on lisäkysymyksiä koskien lakkojen mahdollisia vaikutuksia, kehotamme sinua olemaan suoraan yhteydessä paikalliseen yhteyshenkilöösi.

Lue
02/09/2024
DACHSER laajentaa toimintaansa Pohjoismaissa

Logistiikkapalvelujen toimittaja DACHSER laajentaa toimintaansa Tanskan markkinoilla Pohjois-Jyllannin alueelle. Aalborgin sataman yrityspuistoon kuuluva uusi toimisto avataan vuoden 2024 alkupuoliskolla, ja siitä tulee Pohjoismaiden kappaletavaraverkoston yhteyksien solmukohta.

Lue
01/26/2024
Liikenne- ja kuljetusalaa koskevat poliittiset lakot alkavat ensi viikolla 

Näillä toimilla voit välttää lähetysten mahdollisia viiveitä.

Lue
01/12/2024
Näin @ILO toimii

@ILO-terminaalissa paketit tunnistetaan, paikannetaan, mitataan ja kirjataan kuljetusten hallintajärjestelmässä täysin automaattisesti niiden saapumisen ja lähdön yhteydessä sekä niiden viipyessä terminaalissa. Tämä poistaa manuaalisen viivakoodien luvun ja pakettien lisämerkinnän tarpeen.

Lue
12/14/2023
Oletko lukenut viimeisimmän uutiskirjeemme?

Vuoden lähestyessä loppuaan on hyvä muistella niitä hetkiä ja kohtaamisia, jotka ovat vahvistaneet ja inspiroineet meitä kuluneen vuoden aikana. Tämä vuosi on ollut kasvun, sinnikkyyden ja ennen kaikkea DACHSER:in  yhdistävien vahvojen perhearvojen vuosi.

Lue
12/13/2023
Lentorahti: Muistathan tehdä varauksesi ajoissa ennen joulua

Joulukuu on usein ruuhkaista aikaa – sekä meillä että asiakkaillamme. Tämä voi vaikuttaa toimitusaikatauluihin, joten suosittelemme sinua tekemään varauksen hyvissä ajoin, jos lähetyksesi on toimitettava perille ennen joulua.
 

Lue
12/13/2023
Miten luoda innovaatiokulttuuria?

Tavoiteltaessa kukoistavaa innovaatiokulttuuria ideoihin tarttuminen ja niiden tehokas toteuttaminen ovat ratkaisevan tärkeitä. Aivoriihessä luotujen konseptien muuntaminen toteuttamiskelpoisiksi suunnitelmiksi on usein haastava tehtävä. Nopeasti kehittyvässä maailmassa, jossa innovointi on keskeinen kilpailukykyä ylläpitävä tekijä, jokaiseen tilaisuuteen tarttuminen on yrityksille kuitenkin välttämätöntä tulevaisuuteen varauduttaessa.

Lue
12/13/2023
EU:n päästökauppajärjestelmän laajennus
EU:n päästökauppajärjestelmä (EU ETS) laajenee ja tämä muutos tulee vaikuttamaan merenkulkuun. Tarjoamme ohessa yleiskatsauksen siitä, miten muutokset vaikuttavat logistiikkaan. 
Lue
12/12/2023
SAK ja sen jäsenliitot toimeenpanevat torstaina 14.12.2023 useita työtaisteluita

Myös Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliitto AKT osallistuu toimintapäivään.
Torstai aamun saapuvia laivoja ei pureta eikä lastata satamissa. Tämä saattaa aiheuttaa viivästyksiä läntisen ja eteläisen Euroopan tuontikuljetuksiin. Lakolla ei ole vaikutusta vientikuljetuksiimme.
Skandinavian, Baltian ja Puolan vienti/tuontikuljetuksiin lakko ei vaikuta. Myös terminaalimme toimii normaalisti. 

Lisätietoja DACHSERin operatiivisilta yhteyshenkilöiltä.

Lue