Takaisin

Ahtausalan lakko on päättynyt

Ahtaajien kaksi viikkoa kestäneeseen lakkoon on löytynyt sovinto 1. maaliskuuta illalla. Työhön palataan mahdollisimman pian ja kuitenkin viimeistään lauantaina 4. maaliskuuta. Lakon vaikutukset jatkuvat vielä osittain.

Ahtaajia edustavan Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliitto AKT:n ja satamia edustavan Satamaoperaattorit ry:n ahtausalan neuvottelutulos on hyväksytty ja työehtosopimuksesta on päästy yksimielisyyteen 1. maaliskuuta. Sopimuksen syntymisen myötä kaikki työtaistelutoimet päättyvät välittömästi. Ahtaajat palaavat töihin mahdollisimman pian, mutta kuitenkin viimeistään 4. maaliskuuta alkavaan työvuoroon.

Ahtausalan lakko alkoi 15. helmikuuta 2023, ja sillä on ollut merkittäviä vaikutuksia Suomen ulkomaankauppaan, tavarankäsittelyyn ja rahdinkuljetuksiin. Lakot pysäyttivät kaikkien Suomen satamien laivojen lastaukset ja purut sekä terminaalitoiminnot.

Merirahdin puolella toimitusketjujen normalisoitumiseen saattaa mennä arviolta viikkoja, vaikka kuljetukset käynnistyvätkin ja ahtaajien työtilanne normalisoituu. Kontteja odottaa edelleen satamissa lastaamista ja purkamista.  

Maantiekuljetusten osalta kappaletavarakuljetukset ovat liikkuneet päivittäin lakosta huolimatta, mutta ahtaustoiminnan normalisoitumisen aikana saattaa FTL- ja LTL-liikenteeseen tulla pieniä poikkeamia.

Voit seurata lähetyksiä eLogistics-palvelumme kautta. Yhteyshenkilömme palvelevat sinua mielellään kuljetuksiin liittyvissä kysymyksissä.

DACHSER maailmanlaajuisesti
Ota meihin yhteyttä
Kontakti Jonne Kuusisto Communications Consultant Nordic