Takaisin
climate

Puhdas prosessi

Yritys näki päivänvalon piharakennukseen perustetussa työpajassa Kööpenhaminassa vuonna 1906. Sen jälkeen siitä on tullut maailman johtava ammattikäyttöön tarkoitettujen puhdistuslaitteiden toimittaja: Nilfisk. Nilfisk on yhdessä DACHSERin kanssa virtaviivaistanut tuotanto- ja logistiikkaprosessejaan ja sovittanut ne asiakkaidensa tarpeisiin.

Siivousvälineet ammattilaisille. (kuva: Nilfisk)
Siivousvälineet ammattilaisille. (kuva: Nilfisk)

Maailmanlaajuisen pandemian hillitseminen on lisännyt ennennäkemättömällä tavalla tarvetta saada ammattipuhdistuslaitteita, joilla voidaan varmistaa tarvittavien hygieniavaatimusten noudattaminen julkisissa tiloissa, työpaikoilla, ravintoloissa ja hotelleissa sekä kotitalouksissa.

Puhtaus on ollut Nilfiskin punainen lanka jo 115 vuoden ajan. Kööpenhaminassa perustettu yritys on kasvanut pienestä pölynimurien valmistajasta yli 4 500 työntekijän ammattipuhdistusalan globaaliksi johtajaksi. Yhtiön lattianpuhdistuskoneita, pölynimureita sekä ammattilaisten ja kuluttajien käyttöön tarkoitettuja painepesureita myydään nykyään yli 100 maassa.            

”Pandemia on muuttanut puhdistusalan luonnetta ja roolia. Monet yritykset miettivät konseptejaan aivan uusiksi, keskittyvät tiukempiin menetelmiin sekä puhdistavat ja desinfioivat entistä useammin”, kertoo Morten Jensen, Director of Logistics, Nilfisk. ”Vastaavien ratkaisujen kysyntä on juuri nyt voimakkaassa kasvussa. Se edellyttää tehokasta logistiikkakonseptia.”              

Vähemmän on enemmän

Yhtiö muutti logistiikkastrategiaansa jo vuosia sitten vähentämällä logistiikkapalvelujen toimittajiensa määrän 30:stä kuuteen. DACHSER ja sen kattava yhteislähetysten verkosto ovat olleet mukana toiminnassa vuodesta 2010. ”Nopea, aikataulun mukainen ja läpinäkyvä toimitus koko Euroopassa on kriittinen tekijä liiketoimintamme kannalta”, Jensen kertoo. ”Sitä ajatellen haluamme tehdä toimitusketjustamme mahdollisimman yksinkertaisen.”                 

Vuonna 2020 globaali yhtiö tarkasteli logistiikkaprosessejaan pääkonttorissaan Tanskassa. Sen tuloksena luotiin uusi rakenne, joka voi tarjota nopeita ja luotettavia toimituksia Nilfiskin markkinoille Pohjois- ja Keski-Euroopassa, Isossa-Britanniassa, Venäjällä ja Turkissa. Keskitetysti hallittuja jakelukeskuksia on kolme: Belgian Gentissä, Ruotsin Trollhättanissa ja Espanjan Tarragonassa. Näin perusteellista rakenneuudistusta toteutettaessa haasteena oli pitää kuljetusajat asiakkaille mahdollisimman lyhyinä kaikkialla Euroopassa.            

”Verkostomme ja entargo-tuotevalikoiman, erityisesti premium targospeed -tarjonnan, avulla voimme toimittaa Nilfiskille tehokasta tukea. Muutamme pienet paikalliset yksiköt tehokkaaksi kokonaisuudeksi, ja nopeutamme ja tehostamme myyntiä”, selvittää Jonas Bettray, Key Account Manager, European Logistics, DACHSER. ”Poikkeuksellisen laatunsa ja toimitusvarmuutensa ansiosta Euroopan DACHSER-verkosto on voitu räätälöidä tällaista rahtipalvelujen niputtamista varten.” Bettray lisää, että DACHSER on parhaillaan yhdistämässä kaksi jakelukeskusta ryhmälähetysten verkostoonsa – Ghentissä Mouscronin DACHSER-osaston kautta ja Trollhättanissa Göteborgin DACHSER-osaston kautta. Näistä paikoista kaikki kohdemarkkinat saavutetaan hyvin lyhyessä ajassa.

"Nopea, aikataulun mukainen ja läpinäkyvä toimitus koko Euroopassa on kriittinen tekijä liiketoimintamme kannalta." Morten Jensen, Director of Logistics, Nilfisk

Göteborgin tuntumassa sijaitseva Trollhättanin alueellinen jakelukeskus palvelee kaikkia Pohjoismaita laajalla valikoimalla Nilfisk-tuotteita. Sieltä Nilfiskin tuotteita kuljetetaan yrityksiin eri puolille Pohjoismaita. Konseptiin kuuluu edestakainen liikenne Trollhättanin ja Göteborgin osaston välillä. Osana järjestelyä DACHSER tarjoaa myös dynaamisen lastauspalvelun, jossa Nilfisk lastaa jatkuvasti perävaunullisen tavaraa kerrallaan Pohjoismaiden markkinoille sitä mukaa, kun tilauksia saadaan viimeisteltyä ja pakattua. Sen jälkeen tavarat kuljetetaan DACHSERin Göteborgin osastolle. Tämä tehdään joka päivä tiettyinä kellonaikoina. Göteborgin osastolta DACHSER Sweden jakelee Nilfiskin tuotteita B2B-asiakkaille Pohjoismaissa.

”Paikallinen rahdinkuljettaja suorittaa edestakaisen liikenteen Trollhättanin ja Göteborgin välillä DACHSER-perävaunuilla”, kertoo Søren Sivebæk, Operations Manager, Göteborg, DACHSER Sweden. ”Tavarat jaetaan terminaalistamme runkolinjakuljetuksina muualle Ruotsiin sekä Suomeen ja Tanskaan. Norjan perävaunu lastataan suoraan. Konsepti todella sopii asiakkaamme tarpeisiin”, Sivebæk sanoo puheenvuoronsa päätteeksi.

Nilfisk arvostaa eniten DACHSERin joustavuutta. ”Ghentin jakelukeskuksesta lähtee tavallisesti 12 kuorma-autoa päivässä DACHSERin Mouscronin osastolle konsolidointiin, mutta ruuhka-aikoina määrä voi nousta 20 kuorma-autoon. Ruotsissa kuorma-autojen päivittäinen määrä on pienempi. Trollhättanista lähtee joka päivä 3–4 autoa kohti Göteborgia. ”Tämä edellyttää vankkoja ja kestäviä rakenteita”, toteaa Kim Østerby, Transport Development Manager EMEA, Nilfisk. ”Luotettavuus on yritykselle keskeinen kriteeri”, Kim Østerby lisää. Mutta tarvitaan muutakin: ”Haluamme käyttöömme kaikki tiedot ja raportit, joita tarvitsemme tavoitteidemme saavuttamiseksi – milloin ja missä tahansa Euroopassa.”

Kotona kaikilla markkinoilla. (kuva: Nilfisk)
Kotona kaikilla markkinoilla. (kuva: Nilfisk)

Vaikeiden aikojen kuntotesti

Jensenille läheisyys ja luottamus ovat olennainen osa suhdetta logistiikkapalvelujen toimittajaan. Jensenin mukaan Nilfisk asetti tälle erityisen suuren painoarvon brexitin ja koronapandemian aikana, kun Euroopan tavaravirtoihin kohdistui huomattavia paineita. ”DACHSER on aina toiminut määrätietoisesti ja luotettavasti vaikeissakin olosuhteissa. Toimituslupauksen pitäminen on erityisen tärkeää epävarmuuden ja rajoitusten aikana, joka vaikuttaa sekä molempiin yrityksiin että työntekijöidemme työskentelytapoihin”, Jensen sanoo.         

”Olemme lähentyneet entisestään näinä haastavina aikoina”, Bettray vahvistaa. ”Se, että molemmat kumppanit tulevat hyvin toimeen henkilökohtaisella tasolla, on varmasti auttanut asiaa.” Bettray arvostaa erityisesti ”skandinaavista” yhteishenkeä. ”Tartumme aina kaikkiin tehtäviin ja haasteisiin yhdessä, kunnioittavasti ja suoralla tavalla. Aina yhdenvertaisina ja molemminpuolisesti arvostaen. Tämä on olennainen osa menestystarinaamme”, Bettray kertoo.      

Nilfisk ja DACHSER ovat tehneet päätoimipaikkasopimuksen, jotta kaikki prosessit olisivat mahdollisimman tehokkaita ja läpinäkyviä. Sopimuksella säädellään läheistä ja henkilökohtaista tiedonvaihtoa johtotasolla ja vältetään mahdolliset tietoviiveet paikallis- ja aluetasolla. ”Olemme tehneet logistiikasta johtamisasian”, Jensen toteaa. ”Kun päätöksentekijätason tiedonvaihto on nopeaa ja suoraa, asioita on paljon helpompi hoitaa juuri koetun kaltaisessa rakennemuutoksessa.”

Bettray lisää, että myös kuluttajamarkkinoilla avautuu tulevaisuudessa erinomaisia yhteistyömahdollisuuksia. Alalla käytössä olevan DACHSER DIY Logistics -ratkaisun avulla voidaan hyödyntää olemassa olevia sopimuksia ja hoitaa ajan kannalta tärkeät toimitukset luotettavasti ja täsmällisesti yli 18 000 tee-se-itse-myymälään eri puolille Eurooppaa. Jensen kertoo Nilfiskin painottaneen logistiikantoimittajan valinnassa myös sitä, että kestävä kehitys on DACHSERille erittäin tärkeää. ”Ammattisiivouksella pyritään aina parantamaan elämänlaatua. Se on mahdollista ainoastaan kestävien ratkaisujen avulla – myös logistiikassa. Siinä olemme DACHSERin kanssa täsmälleen samalla aallonpituudella.”             

DACHSER maailmanlaajuisesti
Ota meihin yhteyttä
Kontakti Jonne Kuusisto Communications Consultant Nordic