COVID-19: uusi Omikron-virusmuunnos – vaikutus lento- ja merirahtipalveluihin

Etelä-Afrikassa laajalle levinneeksi todettu uusi COVID-19-virusmuunnos Omikron on johtanut Etelä-Afrikkaan ja Etelä-Afrikasta lähtevien matkustajalentojen peruutuksiin.

Tämän lisäksi ei voida täysin poissulkea sitä mahdollisuutta, että jotkin maat tai alueet toteuttaisivat lisätoimenpiteitä virusmuunnoksen leviämisen hillitsemiseksi.

Tämä saattaa johtaa rahtitilan rajoituksiin matkustajalentojen ruuman kapasiteetin puutteen vuoksi. Lisäksi Hongkongin lentokenttä on ilmoittanut, että Omikron-virusmuunnoksen riskimaiden, kuten Etelä-Afrikan, kautta kulkevilla rahtikoneilla ei ole toistaiseksi lupaa laskeutua Hongkongiin. Tästä johtuen on odotettavissa lentojen uudelleenreitityksiä.

Merirahtialalla nykyinen tilanne on pysynyt muuttumattomana. Olemme saaneet tiedon ainoastaan yhdeltä varustamolta, että uusi palvelu Etelä-Afrikan kanssa on keskeytetty kahdeksi kuukaudeksi.

Lisäksi Aasian markkinoilla käydään keskusteluja myös laivojen miehistöä koskevien COVID-19-sääntöjen tiukentamisesta, mutta näistä neuvotellaan edelleen. Vahvistettu on ainoastaan se, että syöttöpalvelut Pearl River Deltasta (PRD) Etelä-Kiinaan, mukaan lukien Hongkong, on keskeytetty joulukuusta tammikuuhun. Tämä saattaa johtaa haastavaan tilanteeseen kuljetuskapasiteetin suhteen sekä kuljetusmuotojen vaihtamiseen merirahdista lentorahtiin.

DACHSER on päivittäin yhteydessä asianosaisiin ja tekee kaikkensa minimoidakseen toimituksesi mahdolliset viivästymiset. Jos sinulla on kysyttävää, älä epäröi ottaa yhteyttä paikalliseen DACHSER-edustajaasi, joka auttaa sinua mielellään.

Kontakti Jonne Kuusisto Communications Consultant Nordic