DACHSER ja FERCAM vahvistavat toimintaansa Italiassa

Pitkäaikainen kumppanuus on johtanut yhteisyrityksen perustamiseen kappaletavaralähetyksiä ja sopimuslogistiikkaa varten. FERCAM siirtää jakelun ja logistiikan osastonsa DACHSERin kanssa perustamaansa yhteisyritykseen ”DACHSER & FERCAM Italia S.r.l.”.

Pitkäaikaisen kumppanuutensa ansiosta DACHSER ja FERCAM ovat jo täysin samalla aaltopituudella operatiivisessa kappaletavaralähetysten käsittelyssä.
Pitkäaikaisen kumppanuutensa ansiosta DACHSER ja FERCAM ovat jo täysin samalla aaltopituudella operatiivisessa kappaletavaralähetysten käsittelyssä.

DACHSER vahvistaa ja täydentää verkostoaan Euroopassa 80 prosentin osuudella uudesta yrityksestä. Hallinnan siirto edellyttää vielä asianomaisten kilpailuviranomaisten hyväksyntää. Yhtiöiden allekirjoittaman sopimuksen ehtojen mukaan FERCAM irrottaa osastot FERCAM Distribution (kappaletavaralähetykset) ja FERCAM Logistics (sopimuslogistiikka) FERCAM AG:stä ja integroi ne uuteen yhtiöön vuoden loppuun mennessä. Nämä kaksi osastoa, jotka työllistävät 920 henkilöä 43 toimipisteessä Italiassa, tuottivat noin 400 miljoonan euron liikevaihdon vuonna 2022.

Vuoden 2024 alusta toimii itsenäinen yhtiö nimeltä DACHSER & FERCAM Italia S.r.l., joka raportoi suoraan Alexander Tonnille, COO, DACHSER Road Logistics. Italian kappaletavaralähetys- ja sopimuslogistiikkaliiketoimintaa johtaa entiseen tapaan FERCAMin jakelu- ja logistiikkapäällikkö Gianfranco Brillante ja hänen ansioitunut tiiminsä, jonka asiantuntemus takaa jatkuvuuden Italian markkinoilla. FERCAM AG omistaa 20 prosenttia DACHSER & FERCAM Italia S.r.l.:stä.

FERCAM Transport (kansalliset ja kansainväliset maantie- ja rautatiekuljetukset), FERCAM Air & Ocean ja FERCAM Special Services (kuvataide, messut ja tapahtumat, kotiinkuljetus, muutot ja uudelleensijoittaminen, arkistointi ja asiakirjojen hallinta) – mukaan lukien kaikki kansainväliset tytäryhtiöt – pysyvät yksinomaan FERCAM AG:n omistuksessa, eikä niistä tule osa uutta yhteisyritystä. FERCAM aikoo edistää näiden osastojen kasvua ja kansainvälistymistä tulevaisuudessa, myös ulkomailla.

Tällä hankinnalla kuromme umpeen viimeisenkin jäljellä olevan aukon ja täydennämme omaa kappaletavara- ja sopimuslogistiikkaverkostoamme tärkeimmillä manner-Euroopan markkinoilla.

Burkhard Eling, DACHSERin CEO

”Perheyrityksiä DACHSER ja FERCAM yhdistää ymmärrys arvokeskeisestä johtamisesta, joka varmistaa yhtiön elinkelpoisuuden sukupolvelta toiselle. Sen vuoksi vahvistamme siteitämme entistäkin tyytyväisemmin mielin ja jatkamme 20 vuotta kestänyttä yhteistyötämme perustamalla tämän yhteisyrityksen Italiaan”, kertoo Bernhard Simon, DACHSERin hallintoneuvoston puheenjohtaja.

”DACHSER on dynaamisesti kasvava perheyritys, jolla on samanlaiset tavoitteet ja lyhyet päätöksentekokanavat kuin meillä, mikä tekee siitä erinomaisen ja luotettavan kumppanin kaikissa Euroopan kuljetuksissa. Kumppanuutemme aikana olosuhteet ovat kuitenkin muuttuneet huomattavasti, ja markkinaosuus on keskittynyt vain muutamille eurooppalaisille ja maailmanlaajuisille toimijoille. Sen vuoksi päätimme perustaa yhteisyrityksen yksinomaan kappaletavaralähetys- ja sopimuslogistiikkaan. Tämä on molempia osapuolia hyödyttävä tilanne”, sanoo Thomas Baumgartner, FERCAMin hallintoneuvoston puheenjohtaja. ”Näin voimme vahvistaa entisestään suhteitamme kumppaniyritykseemme ja samalla lujittaa omaa asemaamme”, selvittää Hannes Baumgartner, FERCAMin toimitusjohtaja. ”DACHSERin eurooppalaiseen verkostoon kuuluminen avaa uusia kasvumahdollisuuksia erityisesti viennissä. Se luo turvaa ja vakautta tulevaisuutta silmällä pitäen.”

Euroopan verkoston viimeistely

FERCAMin kappaletavaralähetys- ja sopimuslogistiikkaliiketoiminnan enemmistön osto on kolmas merkittävä hankinta, jonka DACHSER on tehnyt kuljetus- ja logistiikkaverkostonsa laajentamiseksi Euroopassa Graveleaun (Ranska 1999) ja Azkarin (Espanja 2013) jälkeen. ”Tällä hankinnalla kuromme umpeen viimeisenkin jäljellä olevan aukon ja täydennämme omaa kappaletavara- ja sopimuslogistiikkaverkostoamme tärkeimmillä manner-Euroopan markkinoilla”, kertoo Burkhard Eling, DACHSERin CEO. ”Keskitymme edelleen orgaaniseen ja kestävään kasvuun. Lisäksi olemme tänä vuonna vahvistaneet läsnäoloamme keskeisillä markkinoilla, kuten Benelux-maissa, Australiassa, Japanissa ja nyt Italiassa kohdennetuilla yritysostoilla.”

”DACHSER ja FERCAM ovat tehneet menestyksekästä yhteistyötä jo 20 vuotta. Tänä aikana olemme oppineet tuntemaan toisemme erittäin hyvin ja arvostamaan toisiamme”, lisää Alexander Tonn, DACHSERin Road Logisticsin COO. Perheyritys FERCAM, jonka pääkonttori sijaitsee Etelä-Tirolin Bolzanossa, on hoitanut DACHSERin Euroopan verkoston kaikkien kappaletavaralähetysten jakelun Italiassa kumppanuuden alusta alkaen. Lisäksi se ohjaa vastaavat lähetykset Italiasta tähän verkostoon. ”FERCAM takaa jatkuvuuden ja asiantuntemuksen Italiassa. Tämän yritysoston ja muiden investointien avulla voimme edelleen kiihdyttää kasvuamme – erityisesti Italian markkinoilla – ja parantaa tarjontamme laatua entisestään. Asiakkaamme Euroopassa, Italiassa ja muualla maailmassa hyötyvät yhtenäisistä prosesseista ja yhdenmukaisista järjestelmistä keskipitkällä aikavälillä”, Tonn sanoo uuden yhteisyrityksen synergioista ja asiakashyödyistä.

DACHSERin eurooppalaiseen verkostoon kuuluminen avaa uusia kasvumahdollisuuksia erityisesti viennissä. Se luo turvaa ja vakautta tulevaisuutta silmällä pitäen.

Hannes Baumgartner, FERCAMin toimitusjohtaja

Pitkäaikaisen kumppanuutensa ansiosta DACHSER ja FERCAM ovat jo täysin samalla aaltopituudella operatiivisessa kappaletavaralähetysten käsittelyssä. FERCAM panostaa jatkuvasti logistiikkatiloihinsa, digitaalisiin järjestelmiinsä ja ilmastonsuojeluun – yritykset ovat loistava pari myös tässä suhteessa.

DACHSERin European Logistics -liiketoimintalinjalla ei aiemmin ollut omia toimipaikkoja Italiassa, joten yhteisyritys ei aiheuta päällekkäisiä rakenteita. Kaikki FERCAMin jakelu- ja logistiikkaosastojen työntekijät työskentelevät jatkossa DACHSER & FERCAM Italialla. Se, että DACHSER on ostanut näiden kahden toiminnon osakkeet, kuvastaa myös yhtiön sitoutumista uusiin kestäviin investointeihin Italian toimipaikoissaan.

DACHSER on ollut edustettuna jäähdytettyjen ja jäähdyttämättömien elintarvikkeiden kuljetusta ja varastointia hoitavalla Food Logistics -liiketoimintalinjalla Italiassa vuodesta 2017 lähtien kolmella toimipisteellä ja noin 270 työntekijällä. 

 

Tietoja FERCAMista:

FERCAMin päätoimipaikka sijaitsee Bolzanossa Etelä-Tirolissa, Italiassa. Vuonna 2022 perheyrityksen liikevaihto oli 1,128 miljardia euroa. Kuljetus- ja logistiikkapalvelujen toimittajalla on toimipisteitä 21 maassa ja tiheä huolintaliikkeiden verkosto maailmalla. FERCAM tarjoaa erikoispalveluja monilla kuljetus- ja logistiikka-alueilla.

Toimintoja ovat FERCAM Transport maantie- ja rautatiekuljetuksiin, FERCAM Air & Ocean tuontiin ja vientiin omilla tulliselvitystoimistoilla sekä FERCAM Special Services erikoisaloina kuvataide, messut ja tapahtumat, muutot ja uudelleensijoittaminen sekä arkistojen ja asiakirjojen hallinta. Kappaletavaralähetys- ja sopimuslogistiikkaosastojen toiminnasta vastaa pian DACHSERin kanssa perustettu yhteisyritys DACHSER & FERCAM Italia S.r.l.

Lisätietoja FERCAMista on osoitteessa fercam.com

DACHSER maailmanlaajuisesti
Ota meihin yhteyttä
Kontakti Jonne Kuusisto Communications Consultant Nordic
return true; } return false; }