Takaisin
climate

Operatiivisen asiantuntijan moninainen työnkuva

Katariina Hakkarainen, DENAS, DACHSER Finland ASL

Katariina Hakkarainen, DACHSER Finland Air & Sea Logistics (ASL), kertoo millaista on työskennellä operatiivisena asiantuntijana, Idea2Net-yhteyshenkilönä sekä paikallisena IT-koordinaattorina Vantaan toimipisteellämme lento- ja merirahdin yksikössä.

Miten päädyit DACHSERille töihin ja mitä työtehtäviisi kuuluu?

Olen valmistunut Haaga-Helia ammattikorkeakoulusta tradenomiksi kirjanpidon koulutusohjelmasta. Aloitin ystäväni suosittelemana DACHSERin merituonnissa kesätyöntekijänä Vantaalla vuonna 2015, kun opintoni olivat vielä kesken. Saman vuoden syksyllä aukesi talousosastolta äitiyslomasijaisuus ja hain tähän koulutustani vastaavaan toimeen. Viihdyin talousosastolla aina vuoteen 2020 mutta ehdin työskennellä myös mm. lentoviennissä. Nämä moninaiset tehtävät ovat myös valmistaneet minua nykyisiin toimiini. Siitä, että on päässyt näkemään, miten eri osastot toimivat, on ollut ehdottomasti hyötyä. Ainoa osasto, jossa en ole työskennellyt pidempään, on lentotuonti.

Toimit nykyään DACHSER Expert Network Air & Sea eli DENAS-roolisi lisäksi meri- ja lentorahdin Idea2Net-yhteyshenkilönä ja paikallisena IT-koordinaattorina Vantaalla. Millaisia kokemuksia useamman toimen hoitaminen samanaikaisesti tarjoaa?

Aloitin Business, Process and Organisation (BPO) -tehtävässä vuonna 2020. Nykyään operatiiviseksi DENAS-asiantuntijaksi tullaan lisäkoulutuksen kautta. Minusta tuli DENAS vasta elokuussa 2022, koska koulutus haluttiin järjestään Saksassa, mutta se viivästyi hieman koronan vuoksi. Aloitin myös Vantaan toimipisteemme IT-koordinaattorina vuonna 2020. IT-koordinaattorin tehtävä on mielenkiintoinen ja haastava, mutta hankalissa tilanteissa pääkonttorin IT-osastolta saa tukea hyvin nopeasti. Strategisen innovaatio-ohjelmamme Idea2Netin yhteyshenkilönä olen koordinoinut viime vuonna esimerkiksi DACHSERin Climate Protection -kampanjan paikallisia ideoita ja aloitteita. Kampanja on ollut itselleni lähellä sydäntä. Paikallistasolla olemme onnistuneet järjestämään vanhentuneen elektroniikan kierrätyksen ja uusiokäytön alueellamme toimivan yrityksen kanssa.

Aika ei käy pitkäksi tai työtehtävät tylsiksi, sillä aina voi oppia jotain uutta. Useammilla eri osastoilla työskentely on luonut lisääntyneen tiedonjanon toimialaamme ja eri tehtäviä kohtaan. Ehkä juuri tämän vuoksi ryhdyin myös yhteyshenkilöksi Idea2Net-projektiimme. Olen myös sellainen ihminen, että olen mielelläni osallisena monessa. DENAS-työnkuvaani sopii hyvin, että tiedän monista tehtävistä ainakin jotakin.

DACHSER on jo kymmenen vuoden ajan kouluttanut työntekijöistään operatiivisia asiantuntijoita. Tavoitteena on auttaa heitä kehittämään ja tukemaan omia osastojaan ja siten koko DACHSER-verkostoa. Miten tällaiseksi operatiiviseksi DENAS-asiantuntijaksi tullaan ja millaisia ominaisuuksia vaaditaan?

Sanoisin, että kyseisiin rooleihin pyritään valitsemaan ihmisiä, joilla on kiinnostusta tietää laaja-alaisesti meidän alaamme liittyvistä asioista. Ehdottomasti pitää olla sellainen persoona, joka tulee toimeen erilaisten ihmisten kanssa, koska tässä työssä ollaan hyvin paljon tekemisissä verkostomme eri osastojen kanssa. Asiantuntijan tehtävänkuva pitää sisällään esim. henkilöstön uusiin prosesseihin tutustuttamista, joten hyvistä sosiaalisista taidoista on ehdottomasti hyötyä. Tällaiseen asiantuntijarooliin pyritään löytämään ihmisiä, jotka kykenevät muutoksen johtamiseen. Taito ei välttämättä ole itsestään selvää. Omassa työssäni pyrin aina lähtökohtaisesti perustelemaan henkilöstölle, mitä hyötyä uudesta järjestelmästä on organisaatiolle ja järjestelmän käyttäjille.

Tärkeä osa työnkuvaani on välittää operatiivisen puolen palaute käyttäjiltä prosessien ja järjestelmien suunnittelijoille. DACHSERilla otetaan kehitysehdotukset vastaan positiivisesti. Selkeästi palautetta ja parannusehdotuksia arvostetaan, ja ne huomioidaan kehitystyössä. Tämä motivoi palautteen antajaa. 

Me olemme esimerkiksi vastikään osallistuneet Vantaalla DACHSERin omaan globaaliin pilottiprojektiin, jossa testataan yksikköjen välisten laskutusprosessien optimointia. Käytännössä siis sitä, että paperilaskut eivät enää liiku manuaalisesti toimipisteidemme välillä. Tämä helpottaa kollegoidemme työtä, ja on myös toisaalta ympäristöystävällisempää, kun paperilaskut poistuvat käytöstä.

Interview with: Katariina Hakkarainen

DACHSER Expert Network Air & Sea (DENAS), Idea2Net-yhteyshenkilö ja IT-koordinaattori, DACHSER Finland ASL, Vantaa

DACHSERilla on maailmanlaajuisesti 33 DENAS-asiantuntijaa, joista yksi on Suomessa Vantaalla. Millä tavalla tämä asiantuntijaverkosto vaikuttaa omaan työhösi ja mitä voit sen kautta oppia?

Hyödynnän verkostoamme erittäin paljon. Olin viime elokuussa kaksi viikkoa Saksan Kölnissä DENAS Development Center -koulutuksessa, jossa pääsin tutustumaan muihin tuleviin DENAS-asiantuntijoihin. Tämän yhteydessä sain luotua myös valtavasti arvokkaita kontakteja Saksan pääkonttoriin. Koulutuksen jälkeen olemme olleet hyvin tiiviisti yhteydessä. Jos tarvitsen apua esimerkiksi merivientiin liittyvässä ongelmassa, lähetän viestin itävaltalaiselle DENAS-kollegalleni. Meillä kaikilla on omat osaamisalueemme, joten apu ongelman ratkaisuun löytyy usein hyvin nopeasti. Itsellenikin tulee kyselyjä, ja kykenen auttamaan tarpeen tullen kollegoitani esimerkiksi talouspuolen kysymyksissä.

DENAS-verkosto pitää yhteyttä myös työasioiden ulkopuolella, mikä on todella mukavaa ja tervetullutta. Kolme Kölnin koulutuksessa tapaamaani kollegaa on tulossa katsomaan jääkiekon MM-kisojen Suomi-Saksa-peliä tänä keväänä Tampereelle.

Kuinka tärkeänä pidät työntekijöiden jatkokoulutusta?

Pidän jatkokoulutusta erityisen tärkeänä. DENAS-roolissa meitä arvioidaan aina kahden vuoden välein. Näin voimme edetä työtehtävissä esim. kohti juniori- tai senioritasoa. Työtä tehdessähän kehittyy, mutta mielestäni on myös tärkeä käydä läpi aikaisemmin opittuja asioita. Oppimisen syklissä mukana pysyminen ja itseohjautuva oppiminen on minulle tärkeää, mutta ymmärrän, että kaikilla ei ole tähän aina resursseja, ja uusien asioiden läpikäynti tapahtuu parhaiten järjestettyjen tilaisuuksien kautta.

Meillä Vantaalla koulutukset ovat DENAS-henkilön vastuulla, mutta paikallisten tiimien johtajat tukevat esimerkiksi uusien työntekijöiden perehdytyksessä. Olemme vastikään järjestäneet merivientiosastolle koulutusta, jossa haetaan Power User -käyttäjää lento- ja merirahdin operatiiviselle Othello-järjestelmällemme.

Mitkä asiat motivoivat päivittäisessä työssäsi?

Työssäni motivoi ehdottomasti se, että oma asiantuntijuuteni ja työpanokseni helpottaisi kollegoitteni työtä Vantaalla ja että voisimme yhdessä löytää työtämme selkeyttäviä kehityskohteita. DACHSERin lento- ja merirahtiverkostossa toimipisteiden työpanosta arvioidaan ja vertaillaan keskenään. Operatiivisten raporttien perusteella esimerkiksi mitataan, kuinka yrityksemme järjestelmiä hyödynnetään ja ohjeistuksia seurataan. Nämä ovat DENAS-tehtävänkuvassa minun vastuullani ja näissä vertailuissa menestyminen toki motivoi myös.

      

DACHSER maailmanlaajuisesti
Ota meihin yhteyttä
Kontakti Jonne Kuusisto Communications Consultant Nordic